04082014

Oon Tukholman lentokentällä, ja mulla on 5 tuntia odotusta täällä...täydellinen aika tulla höpötteleen tänne. Ei tää ehkä ihan vielä oo iskeny et tosiaan oon lähteny enkä oikeesti nää ketään vuoteen, varsinkin kun tää kaikki on semmosta sähläystä ettei kerkee oikein miettii koko asiaa. Siis ilmeisesti mun laukut on jo nyt myöhässä jostain koneesta...älkää ees kysykö. Mun piti myös kävellä täällä 5 terminaalista 2 ja matka oliki sit vähän pidempi...onneks puhun sentään ruotsii niin täällä voi kysyä ja ymmärtää kans kun ne alkaa selittää! Niin ja mun piti check in:nata (?) itteni sellasel automaatti koneel kun ei tääl ollu noita työntekijöitä missään ja oon nyt sit checkattuna sisään Chilen asti mut sieltä joudunkin sit taas meneen jollekkin eri tiskille. Voi tätä ilon määrää oon ihan satavarma et myöhästytään sit siltä koneelta. Sellanen joka ei oo koskaan matkustanu eikä puhu kieliä ois aika pulassa tässä vaiheessa, sanonpahan vaan.

Täältä kentältä tulee mukaan sit kaks ruotsalaista vaihtaria jotka tulee kans Argentinaan ja Pariisissa tulee vielä mukaan yks tanskalainen. Ne ruotsalaiset nyt ei vielä oo täällä kun eihän kotikentälle tarvi tulla kun tuntii aikasemmin. Mun pitäs ehkä käydä syömässä tässä jossain välis...Ihan portin vieres ois starbucks, ehkä nappaan vaan siitä jotain. Mulla alkaa kyllä olla jo nälkä niin saa nähä.

Eilen meillä oli ihania ystäviä ja perhettä kakkukahveilla ja sanomassa hyvästit. Olin jo eilen ihan sekoamispisteessä jännityksen kanssa, mutta tänään aamulla kun äiti ja Bella tuli herättään, olin yllättävän rauhallisena. Pakkaukset oli pakattu, kaikki oli jo valmiina. Kävin vaan suihkussa, söin aamupalaa ja hyvästelin Ainon joka tuli vielä aamulla sanomassa moikat. Käytiin keskustan kautta nostamassa mulle dollareita ja otettiin Teukka ja Ninnu kyytiin, ja siitä sit jatkettiin lentokentälle.

Hyvästien sanominen oli jotain aivan kauheeta, enkä usko että se on vieläkään oikein iskeny kuinka ikävä mulla tulee. Halasin kaikkia vuorotellen, mutta itku mulla tuli vasta kun halasin äitiä vikana. Äiti on aina mulle tukena ja turvana, ja äidin rakkaus on ehdotonta. Musta tuntu melkein siltä että hylkäisin äitin kun katoin sen itkeviä kasvoja... Mutta tiedän miten upee mahdollisuus tää on, ja äiti on myös onnellinen mun puolesta! Nyt itken melkeen uudestaan kun katon kuvii jotka telle mulle anto mukaan...

No mut se siitä tällä erää...Tiiän että jotkut harmittelee etten oikein pistä tänne kuvia, mutta hei sitä varten on mun instagram (vinkvink)! Tänne mä nyt vaan kirjottelen ja höpöttelen kaikkee

ciaaao ja wish me luck näiden lentojen kans