23072014

Multa pyydettiin ask:is että kertoisin vähän tästä mun hakuprosessista täällä blogin puolella, ja sitä tässä nyt aattelin sit kirjotella. Mulla itsellä ei oikein oo tullu mieleen kirjottaa tämmöst, koska jokaisessa vaihtari blogissa on jo tää mutta kaippa mä voin sit kertoo teille vielä kerran että mitä oikein tapahtu ja millon. Elikkäs oon aina halunnu vaihtoon, ja oon puhunu jo ihan ala-asteelta asti että sitten kun meen vaihtoon- tyylisesti. En oikein oo koskaan tienny minne lähtisin, tai ainakaan en muista että mulla ois ollu mitään ykköstoivetta. Ehkä mäkin sit sinne Jenkkeihin oisin halunnu.

No anyways, aloin sit viime syksynä joskus lokakuussa ehkä kattoon eri järjestöjä ja miettiin että minkäs kautta mä lähtisin. Hävettää  myöntää etten hirveesti tehny taustatyötä, tykkäsin vaan Exploriuksen nettisivuista kaikista eniten ja mun mielestä ne oli selkeimmät...heh. No sit aloin miettiin kohdemaata ja heti alkuun mun äiti kiels Etelä Amerikan maat, Afrikan ja suurinpiirtein myös Aasian. Siinäpäs jäi sitten huimasti valinnan varaa. No mä sit mietin Austraaliaa, Espanjaa, Italiaa ja Ranskaa. Ranskaan oisin ehkä lähtenykkin, mutta ne vaati että olis opiskellu aika paljon etukäteen Ranskaa, enkä oo sitä koskaan opiskellu. Sit jotenkin vaan päädyin Ausseihin. No äiti vähän kiukutteli siitä miten kallista on lähettää mut ulkomaille jos en edes opi uutta kieltä (puhun siis tosi sujuvaa englantii). Mentii koulun kanssa sitten jollekkin koulutus tai en edes tiiä messuille, ja siellä oli expon semmonen piste. Juttelin siellä tosi kauan yhden työntekijän kanssa, ja yhtäkkii olinkin lähdössä Argentiinaan. Öö what?

En edes muista miten se sai mut ylipuhuttuu siihen mutta yhtäkkiä se vaikutti maailman parhaalta idealta. Uus kieli. Tosi lämmintä. Helppo koulu. Söpöt pojat. Suuret perheet. Biletystä. No se oli sitten asia erikseen, että miten esittelen tän idean äitille (iskä ei siis edes tienny tässä vaiheessa että oon lähdössä). Meille tuli hirvee riita äitin kanssa ja se sano että pliis ihan mikä muu tahansa ku se, siellä ei oo turvallista.. Noooo sit me katottiin kaikkii niitä maita ja äiti puhu jopa että pääsisin Bostoniin sisäoppilaitokseen (tosi arvostettu, ihmiset hakee harvardiin ja yalen sieltä) ja se makso jotain 25 000e...huh huh. No me jätettiin asia hautumaan. Ehkä viikkoo myöhemmin mua alko ottaan päähän ettei mitään tapahtunu ja pelkäsin että ois jo liian myöhästä, koska halusin lähtä jo ysin jälkeen. Eli yks päivä sanoin sit vaan ruokapöydässä että äiti, mä pistän ne paperit tänään meneen ja lähen Argentiinaan. Öö iskä oli sit vähän ihmeissään ja sitä piti sit taivutella koko juttuun mut illan lopuks pistin hakemuksen netissä meneen.

Oisko ollu seuraavalla viikolla kun sit tavattiin kahvilassa sen mun haastattelijan kanssa, ja äiti ja iskä oli mukana. Ne kyseli tosi paljon siltä naiselta(käy vähän sääliks sitä) ja oli tosi kriittisii koko hommaan. Hoidin silti haastattelun omasta mielestäni tosi hyvin ja ei mua oikeestaan edes jännittäny se että oisko pitäny hakee jonkun toisenkin järjestön kautta. Pari viikkoo myöhemmin tuli kirje että mut on hyväksytty! Siinä sit täyteltiin hakupakettia ja haettiin rokotuksia ja kirjoteltiin esseitä ja voin vaan sanoa että se oli tosi raskasta ja siinä on ihan hirveesti duunii että jos ei jaksa nähä vaivaa niin ei kannata hakee vaihtoon. Pari viikkoo myöhässä saatiin se hakupaketti sit lähetettyy, mut expon porukka on ollu tosi kivoja ja ne on kyllä kärsivällisesti jaksanu olla meijän kanssa.

Kevään myötä sit äiti ja iskäki alko lämpeneen mun lähdölle ja suunnitteleen matkaa mun luokse. Sillon ei oikeestaan kuulunu järjestöltä mitään. Kai ne etti perhettä tai jotain? Sit oli toi tilaisuus jossa oltiin, se oli aika hyödyllinen. Öh no seuraava juttu oli kai toi et ne soitti mulle perheestä...ootte oikeestaan kuullu täällä jo kaiken sit ton alun sähläyksen jälkeen! Tässä on nyt sit enään 12 päivää jäljellä...jännää! Mutta siis joo, suosittelen expoa, ne on ollu tosi kivoja ja auttanu paljon ja kärsivällisesti! Eipäs mulla muuta chaau